You There!

- Sillä aikaa, kun luet tätä, saatan olla koulussa, syömässä, vessassa, juhlimassa, itkemässä tai vaikka ostamassa tähtisädetikkuja, mutta mitä ikinä teenkin, voit olla varma että vietän samalla nuoruuteni parasta kymmentä kuukautta.-

perjantai 20. marraskuuta 2015

Worms

Kolmisen viikkoa taaksepäin muistellessa löydän itseni ja 30-päisen vaihtarijoukkion keskeltä, kaupungista nimeltä Worms, missä vietimme aivan sekopäiset kaksi viikkoa saksankieltä opiskellessa. (Pyh pah).

Matka Wormsiin alkoi Homburg hauptbahnhofilta sunnuntaina 18.10. Nuorisomajalle löydettyämme tapasimme jo muutaman inboundeista ja lisää valui sisään tasaisin väliajoin. Viimein rotexin sapuessa hän jakoi meidät huoneisiin ja pääsimme purkamaan tavarat. Minun huoneessani oli Brasilia Japani ja USA. Huone oli melko pieni, mutta vessa sekä suihkutila antoivat pienelle aivan uuden merkityksen. Neljä tyttöä mahtuivat siellä kuitenkin kaksi viikkoa asumaan.

Päivän ohjelma oli melko tasainen.
8.00 aamupala
9.00 saksan opetusta
12.00 lounas
14.00 läksyjä rotexien avulla
Vapaa-aikaa
18.15 kotiintuloaika
18.30 iltapala
20.00 tapaaminen tapaushuoneessa
22.00 musiikki pois
23.30 uniaika

Leirin oppitunnit olivat minun tasolleni vähän liian kevyitä ja kolmantena päivänä minut ja tusina muita otettiinkin haastavampaan opiskeluun, mikä oli todella hyvä. Opettajina toimi yhden rotexeistamme veli ja turkkilainen pariskunta.

No niin se opiskelusta.

Ruoka oli älyttömän hyvää! Aamupalalla sai koostaa itse leipänsä, muronsa ja jogurttinsa ja lounaalla oli aina jälkiruokaa. Tutustuin saksalaiseen tapaan syödä hyytelöä ja vanilijakastiketta yhdessä, ja täytyy kyllä myöntää että pidän ne mielummin erillään. Iltapala oli aamupalan toisto ilman appelsiinimehua.

Sitten asiaan.

Parhaiten mieleen koko leiristä jäi vapaa-aika. Se, joka ei ole vaihdossa ollut voi vain aavistella, minkälaisen suhteen sitä muihin vaihtareihin saa luotua. Kun perjantaina lähdin, tuntui kun olisin astunut lentokoneeseen uudestaan ja jättänyt perheeni taas jälkeen. Toinen vaihto-oppilas on se,  joka varmasti tietää, miltä sinusta tuntuu ja on käynyt läpi samat asiat, ilot ja surut.
Niinkuin jokaisessa perheessä, on tässäkin laumassa omat draamansa ja selvittelynsä, mutta niidenkin yli kurottaa ystävyys ja rakkaus sekä yhtenäisyys. Vapaa-ajalla lähdimme lähes aina ulos kaupungille, missä kävelimme, saimme rahaa laulamalla kadulla, shoppailimme ja kävimme vesipiipulla. Vaikka ei suunnitelmia olisikaan ulos lähtiessä, sai illalla sängyssä maatessa vaan ihmetellä mitä hulluutta tänään taas tapahtui.😂

Viikkojen välisenä viikonloppuna kävimme vierailulla parissa vanhassa linnassa. Näköalat olivat upeat, mutta kymmenen öky-urheiluautoa näytti vievän suuren osan huomiosta.

Toinen viikko kului samoissa merkeissä kuin ensimmäinen. Oppituntien välissä vilahdimme ties minne ties mitä tekemään ja iltaisin kokoonnuimme yhdessä leikkimään rotexien johdolla. Viikkojen aikana vietimme myös muutamat syntymäpäivät, ja saimme kakkua, musiikkia sekä radlereita. 😛 Musiikkia ja latinoiden opettamia tansseja riitti kyllä ilman erityissyitäkin.

Nämä kaksi viikkoa toivat minut nopeasti lähemmäs muita indoundeja ja heistä kaikki tunnen vähintään ystävikseni. Erityisen paikan sydämeeni kaivertivat kuitenkin muutama ihminen, kuten Venäjän tyttöni ja USAn poika (Brandon). Olimme myöskin Brandonin kanssa lähes ainoita, jotka rotexien ja muutaman inboundin kanssa pystyimme puhumaan Lidalle (Venäjän tyttö), sillä ainoa yhteinen kielemme oli saksa. Leirin jälkeen kuulin monilta vaihtareilta, ettei leirillä ollut tullut paljoa opittua, mutta siinä kun joka päivä hengailet vain saksaa osaavan tytön kanssa, niin ei se ainakaan kielitaidolle pahaa tee.

Näin jälkeenpäin ajatellen leiri oli aivan mahtava,  vaikka se sisälsikin pettymyksiä ja joka suuntaan kuohuvia tunteita. Niistä huolimatta käteen jäi elinikäisiä ystäviä, kokemuksia, oppimisia, onnistumisia, pitkiä keskusteluja, hauskanpitoa, rajojen rikkomista, shishaa, tanssimista...

Näin kaksi tapahtumarikasta vaihtoviikkoa viisaampana on hyvä jatkaa taas eteenpäin. Kiitos rakkaat inboundit ja rotarit! ❤

lauantai 3. lokakuuta 2015

Orientaatioleiri ja kuulumisia

Muutama viikko sitten ollut orientaatioleiri jaksaa hymyilyttää vieläkin.
Matkaan lähdettiin kolmen aikaan iltapäivällä Alberton ja Franciscon kanssa, jotka asuvat myös kaupungissani. Hostisäni toimi kuskina. Espanjan herra ei pystynyt pitämään suutaan kiinni minuuttiakaan, mutta matka meni mukavasti jutellessa (silloin kun sai suuvuoron).
Koululle, joka toimi majoitustilana, päästyämme suuntasimme sisään ja aulasta löysimme lauman latinoamerikkalaisia. Espanja alko heti luistaa sitä osaavilla (ainakin 70%), kättelykierros käytiin läpi ja unohdettiin kaikki nimet saman tien. Lisää porukkaa valui sisään vähitellen. Kuskeja, vaihtateita, rotexeja ja rotareita.
Kaikkien saavuttua kamat vietiin alakertaan nukkumaluokkaan ja mentiin ylös kokoushuoneeseen, missä olevat tuolit olivat ympyrämuodostelmassa. Kaikki inboundit (me uudet oppilaat) löysivät istumapaikan ja käytiin perinteinen toista sinua edeltävien ihmisten nimi ja maa leikki. Tämän jälkeen pitkä pelottelupuhe sääntöjen rikkomisesta. Rotarisäännöistä tärkeimmät ovat neljä kiellettyä  deetä; drinking, driwing, dating, drugs.
Säännöt allekirjoitettuamme johdattivat rotexit meidät ulos bleisereiden ja lippujen kanssa. Virallisten kuvien oton jälkeen otimme omia kuvia ja vaihdoimme pinssejä. Fiilis oli mahtava. Tunsin heti, että tämä on rotary
perheeni.
Sen jälkeen, kun rotexit olivat paimentaneet meidät sisälle, lähdimme ryhmässä kuka kellekkin keskustellen talsimaan kohti ravintolaa, jossa meidän oli määrä syödä. Matka ilmenikin aika pitkäksi ja kun pääsimme perille, odotin melkein näkeväni Ranskan rajan. Kohteessa asetuimm istumaan pöytiin, minä Sakuran (Japanista) ja Alberton väliin. Ravintolan isäntä olikin vasta hulppea kaveri! Herra puhui sujuvaa saksaa, espanjaa, englantia ja (ei enää niin sujuvaa) suomea. Läppää lensi kaikilla kielillä ja niiden yhdistelmillä. Kaikki rakastuivat omistajaan ensisilmäyksellä 😍😂
Kun vatsat oli vihdoin saatu täytettyä, oli ohjelmassa jonkinlaista keilausta, joka oli kyllä aivan oma versionsa. Pallot piti heittää narun ali ja keilat vedettiin naruilla takaisin paikoilleen. Suurin osa oppilaista, minä mukaan luettuna, kuitenkin vain juttelivat ja pitivät hauskaa.
Takaisintulomatkalla (klo 24) juttelin koko matkan Brandonin (USA) kanssa ja matka ei enää tuntunut niin pitkältä.
Takaisin koululla ehdimme tuskin hengähtää, kun rotexit jo raahasivat boomboxin ja diskovalot luokkaan. Seuraavat kolme neljä tuntia olikin tanssimista. Musiikki heitteli ABBAsta latino jameihin, ja lähes kaikilla oli tosi kivaa. Välillä kerettiin olla neekerinpus... anteeksi, "suukko" , sotaa ja se päättyi minun osaltani siihen, että yksi rotexeistamme pyyhki naamani sokerivaahdosta puhtaaksi. Ja kaikki meikit siinä mukana. 😂
Noin viideltä kävimme me loputkin bilehileet vihdoin nukkumaan, vain herätäksemme muutaman tunnin päästä rotexien boomboxiin. Aamu oli kottanut, ja ne, jotka jäivät makuupussiin saivat kyydin keittiöön ja vettä naamalle.
Yksitoikkoisen aamupalan jälkeen pakkasimme kamat ja aloimme tehdä lähtöä. Alle 24 tunnin tuntemisen jälkeen oli yllättävän vaikea erota. Kaikkia harmitti, että orientaatio oli vain yhden yön.

Tällä hetkellä kaikki menee aika hyvin. Rakkaat Syyrian tyttöni lähtivät takaisin sodan keskelle, mikä riipaisee sydäntä, mutta lupasimme, että näemme vielä tulevaisuudessa. Koulu on siedettävää ja perheessä kaikki on kuin ennenkin.

Eniten odotan viikon päästä alkavaa saksankielileiriä, joka on seuraava inboundien tapaaminen. Ajatus kahdesta viikosta vaihtariporukalla kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta!

Lopuksi vielä vähän kuvia.
Minä ja mun kamuja 😊
Saarbrücken
Minä ja Meksikolainen valmiina oktobereille 💪

lauantai 19. syyskuuta 2015

Elämä saksanmaalla

Viimeiset saksan lomapäivät kuluivat Homburgia tutkiessa ja koulun alkua odotellessa. Maanantaiaamuna klo 8 marssimme koululle minä, Alberto Espanjasta ja Francisco Argentiinasta. Pari paperia täytettyä saatettiin minut ja Francisco 10d luokkaan.
Muutamat aineet, kuten historia,  maantieto ja politiikka ovat englanniksi, mutta muut tunnit saksaksi. Yleensä tunneilla saan melko hyvän yleiskäsityksen aiheesta, vaikka oppitunti olisikin saksaksi.  Poikkeuksen tekevät saksantunnit luokan kanssa ja ranska.
Luokkatoverit ovat mielestäni olleet hyvin avuliaita ja avoinmielisiä.
Koulupäivät ovat yleensä 7.45-15.00 mutta 10- vuositasolla siihen sisältyy 7 hyppytuntia. Kouluun pitää aina ottaa omat eväät tai käydä tauolla tai hypyllä ostamassa ruokaa. Usein näkee nuoria oppilaita coca colat ja pizza tai muffinssi kädessä. Itsessäni suomalaisuus on sen verran kovassa kiinni, että eväänäni on 1-2 (saksalaisten mukaan) tummaaleipää ja vettä. Kun vertaa edellämainittua Cynkkarin fantastisiin koululounaisiin, meinaa kyynel vierähtää 😂.
Opiskelu täällä on yleisesti helpompaa ja hitaampaa kuin suomessa, mutta haastetta löytyy kielimuurin takia.

Nyt kaksi ja puoli viikkoa takana täytyy kyllä sanoa että vaikka tässä on keretty jo  sairastaa ja huolia, oli vaihtoon lähtö elämäni parhaita päätöksiä. Niin paljon kaikkea ihanaa ja jännittävää on tapahtunut, vaikka eihän tässä ole edes keretty paikallisia ystäviä hankkimaan. Ensi viikolla ne vähätkin tylsät hetket kotona puolittuvat kuntosalikauden, kielikurssin ja vapaaehtoistyön eläinsuojassa alkaessa.

Nyt vain tehtävänä on saada paikallisia ystäviä, ja elämä vuodessa voi alkaa täysillä. Luokkalaiseni ovat todella mukavia, mutta 10 vuositasolla suurin osa heistä on kaksi vuotta nuorempia, siispä samanikäinen seura olisi välillä aika kova sana.

Nyt viimeiseksi vähän siitä, mikä on täällä erilaista kuin Suomessa. No monikon asia, mutta koetan listata nyt muutaman itse havaitsemani.
🔸monessa paikkaa ei voi maksaa kortilla
🔸Yleisestiottaen ruoka on epäterveellisempää kuin Suomessa
🔸Aamupala syödään viikonloppuna myöhään n.klo 11 ja se on raskas
🔸täällä ei mitään oltermanneja ole, vaan erilaisia juustoja ja lihakimpaleita sekä makkaraa and so on josta veistetään leivän päälle kuinka paljon haluaa
🔸Makeitaa syödään enemmän, esim leivonnaisia, suklaata ja vaikka leipää nutellalla
🔸Hinnat ovat halvempia
🔸Lämpötilanvaihtelut ovat suurempia
🔸1- ja 2senttisiä tunkee jokapaikasta
🔸Ihmiset ovat hieman sosiaalisempia ja avoimempia
🔸Vihannekset, hedelmät, lihat ja juustot ostetaan toreilta tai putiikeista, ei supermarketeista
🔸MELKEE JOKA PERHEELLÄ ON SIIVOOJA!
🔸Syödään 3krt päivässä ja vain yksi lämmin ateria
🔸Annoskoot hieman isompia kuin pohjolassa
🔸Vessanpöntöissä vetonappula pöntön yläpuolella kiinteästi seinässä
🔸Kaikilla on koulussa farkut (paitsi minulla😂😂)
🔸sit tietenkin teititellään
🔸Koulussa ollaan äärimmäisen tiukkoja kännykän käytöstä
🔸Kävellään autoteillä (vain pienillä)
Ja varmaan vaikka kuinka paljon lisää.
Myöhemmin kerron alueen 1860 orientaatioleiristä, joka oli pullollaan latinoja, musiikkia ja valvomista.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Löhtö ja saapuminen✈

No niin. Saksanmaalle saavuttu viimekeskiviikkona. Yleisestiottaen kaikki on mennyt hyvin.
Matkustuspäivänä heräsin 2.30 ja lähdimme pian ajamaan kohti Helsinkiä. Hyvästit sisaruksille ja koiralle olivat hiljaiset ja lyhyet. Automatkan aikana pysähdyimme kerran syömään, enkä valitettavasti saanut unta koko matkan aikana. Lentokentälle saapuessamme jännitys oli katossa ja rotarytakin päälle puettuani tunsin olevani aivan lähtökuopissa. Olimme reilun tunnin etuajassa ja matkatavarat luovutettuamme minä ja vanhempani istuimme kahvilassa kaikki kelloa vilkuillen. Vihdoin päätimme lähteä turvatarkastukselle, missä tiemme eroaisivat. Olin ehkä liian väsynyt inhimillisiin tunteisiin, mutta ei kyllä ollut fiilistä itkeä pisaraakaan. Jonotus turvatarkastukseen kesti noin 11minuuttia ja aina, kun jono teki kurvin oikeaan päähän, heitettiin lentosuukkoja vanhemmille ja takaisin. Vuoroni koittessa näin heistä vilauksen vielä toisella puolella ja sitten mentiin vastaamaan maailman kutsuun.
Terminaali löytyi helposti ja parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen nousin jo koneeseen. Lento sujui hyvin ja mikä tärkeintä, molemmat matkalaukkuni löysivät perille.
Sitten.
Innoissani astelin ulos D-terminaalista ja aloin haravoimaan joukkoa isäntäperhettäni etsien. Ei näy. Kävelen vähän ulkona ja sisällä eestaas. Ei merkkiäkään. Soitan hostisälleni ja hän kuulostaa hyvin yllättyneeltä soitostani, koska  minua odotettiin saapuvaksi vasta huomenna.
Yli parin tunnin lentokentällä odottelun jälkeen nään vihdoin hostäitini väkijoukon seassa ja kotimatka alkaa. Automatkalla juttelimme niitä näitä sekä saksaksi että englanniksi. Kotiin saavuttuamme selkäni oli sanoinkuvaamattoman kipeä kaikesta istumisesta, mutta olin hyvin innoissani, kun näin talomme. Se on hyvin vaalea suuri ja moderni. Talokierroksen jälkeen purin matkatavarani ja illemmalla lähdimme käymään Homburgin keskustassa, mihin kävelee vain pari minuuttia. Kävimme vaatekaupassa, missä hostsiskoni työskentelee. Elsa näytti lievästi yllättyneeltä saapumisestani jo tänään. Homburg on mielestäni todella nätti kaupunki, mistä löytyy kaikki tarpeellinen h&m:ää myöten, mutta ei kuitenkaan ole liian iso. Rakennuksia on sekä uusia, että vanhoja ja perinteisiä.
Takaisin kotiin palattuani olin aivan tajuttoman väsynyt että silmien auki pitäminen tuntui painojen nostelulta. No kidding. Ensimmäinen yö meni suht kivuttomasti ja turhia ikövöimättä, niinkuin oikeastaan jokainen yö tähän asti. Itse pidän sitä hyvänä asiana, vaikka luulin että ikävä olisi kovakin. Häiritsevintä on, että peittoni on noin 20cm liian lyhyt. Onneksi omistan kuitenkin parin suomalaisia villasukkia, jotka ovat tulleet käyttöön, koska talossa ei ole vielä lämmöt päällä kesän jäljiltä.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kolme yötä lähtöön... Whaaat!?

Tänään näin  äitini puolen sukulaisia ja yhtä hyvistä ystävistäni viimeistä kertaa. Perjantaina olivat isän puolen läksiäiset ja eilen olin parhaiden tytyjen kaa viettämässä tyttöjen iltaa. Sekä minulle, että kaikille läheisilleni on alkanut vähitellen valjeta että lähtö on aivan ovella. Minulle varmasti vähiten, vaikka tavaratkin on nyt pakattu alustavasti. Mukaanhan mahtui yhtä sun toista tarpeellista ja laukkujen painoksi on jo kertynyt 21,5kg ja 12kg. Praise the lord minulle on maksettu ylimääräiset matkatavarat, jos tässä pitkällämatikalla laskee, niin ylipainoa tulisi jo 10.5kg. Käsimatkatavaroiden sisällön päätän vasta lähtöä edeltävänä päivänä.
  Vaikka on yleisessä tiedossa, että olen huono itkemään, niin olen itsekin hieman yllättynyt, ettäei ole yhtäkään kertaa vielä tullut hiki silmään. Kyllähän sitä syöpää sairastavan mummon hyvästellessä sydäntä puristaa, mutta so far olen onnistunut pitämään itseni miehenä. Saa nähdä miten käy kun jätän pikkosiskoni sänkyyni nukkumaan, kun hiippailen autoon aamuyöllä, tai viimeistään lentokentällä.
 Nyt tietokoneen kautta en pysty mitään itseotettuja kuvia jakamaan ja kivikautinen tabletti ei siihen tietenkään suostunut, eli nyt tulee luettelona vähän mitä on isäntäperheille hankittu.
-Tatun ja Patun Suomi saksaksi
-suomalainen tervasippua
-Fazerin suklaalevy
-apteekkarin salmiakkia
-vanerimuumikortit
Asuinkaupunkini Homburg

Tiedossani on jo ensimmäinen isäntäperhe, mutta muista ei ole vielä tietoa. Rotary-vaihdossa perheitä on yleensä kolme. Kerron perheestäni tarkemmin, kun sinne pian saavun, mutta sen mitä olen heihin yhteydessä ollut, he vaikuttavat oikein mukavilta ja avoimilta ihmisiltä.

Keskiviikkoa odotellessa.

torstai 20. elokuuta 2015

13 yötä lähtöön

Vielä ei jännitä. Olen hillitysti innoissani, mutta jännittämiseen on vielä vähän matkaa.

Eilen olin viimeistä kertaa mummolassa ja hyvästelin parhaan ystäväni pitkäksi aikaa, noin kymmeneksi kuukaudeksi, jotka tulen viettämään Saksassa, kaupungissa nimeltä Homburg, lähellä ranskan rajaa.

Tänään kannoin kaupasta kilokaupalla salmiakkia ja suklaata ja suomenlipun. Lähtö lähenee.

Olen Heta Suutari ja minut on valittu Jyväskylän Rotary klubin nuorisovaihdon edustajaksi. Koko prosessi alkoi lähes vuosi sitten lokakuussa, jolloin minut kutsuttiin haastatteluihin, mihin olin hakenut. Haastattelu oli melko rento tilaisuutena mutta sen tärkeys sai kämmenet hieman hikoamaan. Rotary youth exchange on hieman erilianen muista vaihto-oppilas järjestöistä, sillä se on voittoa tavoittelematon ja toimii vapaaehtoistyönä. Tällöin se ei lähetä ketä tahansa vaihtoon, vaan usen, kuten minunkin tapauksessani käydään läpi jopa kahdet haastattelut ja valitaan parhaiten vuosivaihtoon soveltuvat nuoret päivän onnekkaiksi. Omassa tapauksessani olin myyty maailmalle jo ensimäisen haastattelun jälkeen, joten taisin esiintyä pätevänä sijoituskohteena. Kysymykset haastattelussa eivät olleet muistaakseni kovin vaikeita. Muistan vain harvoja kysymyksistä, mutta mieleeni jäi ainakin kysymys siitä, miten perheessä hoidetaan kiista-asiat ja joitain päihteisiin suuntautumis kysymyksiä. ei mitään, minkä takia kannattaisi kasvattaa harmaita hiuksia.

Ensimäinen lukiovuosi vierähti ja sen lomassa jos jonkinlaista paperisotaa suuntaan ja toiseen. Sitä ei tule ikävä. Piti saada rokotuskortit ja käydä terveys ja hammastarkastuksessa ja ostaa vakuutukset. Työ ei oikeastaan lopu ennen kuin lentokoneeseen astuessa, ja oikeastaan siitähän se vasta alkaa. Mutta joka kerta kun annan ajatusteni harhailla ja mietin edessä häämöttävää vuotta tai soittoa, missä sain kuulla olevani the chosen one, se tunne maksaa kaiken työn tuhatkertaisesti. Olen yksi 8000:sta rotarytakilla siunatusta maailman aaltoihin suuntaavasta.

Kuka tahansa tätä blogia sattuu lukemaan, tuttu tai tuntematon, saa ehdottaa, mistä tänne puhuisin ja kaikkea saa myös kysyä. Lupaan yrittää vastata.

Bis später alle!