Kolme yötä lähtöön... Whaaat!?

Tänään näin  äitini puolen sukulaisia ja yhtä hyvistä ystävistäni viimeistä kertaa. Perjantaina olivat isän puolen läksiäiset ja eilen olin parhaiden tytyjen kaa viettämässä tyttöjen iltaa. Sekä minulle, että kaikille läheisilleni on alkanut vähitellen valjeta että lähtö on aivan ovella. Minulle varmasti vähiten, vaikka tavaratkin on nyt pakattu alustavasti. Mukaanhan mahtui yhtä sun toista tarpeellista ja laukkujen painoksi on jo kertynyt 21,5kg ja 12kg. Praise the lord minulle on maksettu ylimääräiset matkatavarat, jos tässä pitkällämatikalla laskee, niin ylipainoa tulisi jo 10.5kg. Käsimatkatavaroiden sisällön päätän vasta lähtöä edeltävänä päivänä.
  Vaikka on yleisessä tiedossa, että olen huono itkemään, niin olen itsekin hieman yllättynyt, ettäei ole yhtäkään kertaa vielä tullut hiki silmään. Kyllähän sitä syöpää sairastavan mummon hyvästellessä sydäntä puristaa, mutta so far olen onnistunut pitämään itseni miehenä. Saa nähdä miten käy kun jätän pikkosiskoni sänkyyni nukkumaan, kun hiippailen autoon aamuyöllä, tai viimeistään lentokentällä.
 Nyt tietokoneen kautta en pysty mitään itseotettuja kuvia jakamaan ja kivikautinen tabletti ei siihen tietenkään suostunut, eli nyt tulee luettelona vähän mitä on isäntäperheille hankittu.
-Tatun ja Patun Suomi saksaksi
-suomalainen tervasippua
-Fazerin suklaalevy
-apteekkarin salmiakkia
-vanerimuumikortit

Asuinkaupunkini Homburg

Tiedossani on jo ensimmäinen isäntäperhe, mutta muista ei ole vielä tietoa. Rotary-vaihdossa perheitä on yleensä kolme. Kerron perheestäni tarkemmin, kun sinne pian saavun, mutta sen mitä olen heihin yhteydessä ollut, he vaikuttavat oikein mukavilta ja avoimilta ihmisiltä.

Keskiviikkoa odotellessa.

13 yötä lähtöön

Vielä ei jännitä. Olen hillitysti innoissani, mutta jännittämiseen on vielä vähän matkaa.

Eilen olin viimeistä kertaa mummolassa ja hyvästelin parhaan ystäväni pitkäksi aikaa, noin kymmeneksi kuukaudeksi, jotka tulen viettämään Saksassa, kaupungissa nimeltä Homburg, lähellä ranskan rajaa.

Tänään kannoin kaupasta kilokaupalla salmiakkia ja suklaata ja suomenlipun. Lähtö lähenee.

Olen Heta Suutari ja minut on valittu Jyväskylän Rotary klubin nuorisovaihdon edustajaksi. Koko prosessi alkoi lähes vuosi sitten lokakuussa, jolloin minut kutsuttiin haastatteluihin, mihin olin hakenut. Haastattelu oli melko rento tilaisuutena mutta sen tärkeys sai kämmenet hieman hikoamaan. Rotary youth exchange on hieman erilianen muista vaihto-oppilas järjestöistä, sillä se on voittoa tavoittelematon ja toimii vapaaehtoistyönä. Tällöin se ei lähetä ketä tahansa vaihtoon, vaan usen, kuten minunkin tapauksessani käydään läpi jopa kahdet haastattelut ja valitaan parhaiten vuosivaihtoon soveltuvat nuoret päivän onnekkaiksi. Omassa tapauksessani olin myyty maailmalle jo ensimäisen haastattelun jälkeen, joten taisin esiintyä pätevänä sijoituskohteena. Kysymykset haastattelussa eivät olleet muistaakseni kovin vaikeita. Muistan vain harvoja kysymyksistä, mutta mieleeni jäi ainakin kysymys siitä, miten perheessä hoidetaan kiista-asiat ja joitain päihteisiin suuntautumis kysymyksiä. ei mitään, minkä takia kannattaisi kasvattaa harmaita hiuksia.

Ensimäinen lukiovuosi vierähti ja sen lomassa jos jonkinlaista paperisotaa suuntaan ja toiseen. Sitä ei tule ikävä. Piti saada rokotuskortit ja käydä terveys ja hammastarkastuksessa ja ostaa vakuutukset. Työ ei oikeastaan lopu ennen kuin lentokoneeseen astuessa, ja oikeastaan siitähän se vasta alkaa. Mutta joka kerta kun annan ajatusteni harhailla ja mietin edessä häämöttävää vuotta tai soittoa, missä sain kuulla olevani the chosen one, se tunne maksaa kaiken työn tuhatkertaisesti. Olen yksi 8000:sta rotarytakilla siunatusta maailman aaltoihin suuntaavasta.

Kuka tahansa tätä blogia sattuu lukemaan, tuttu tai tuntematon, saa ehdottaa, mistä tänne puhuisin ja kaikkea saa myös kysyä. Lupaan yrittää vastata.

Bis später alle!